Joulukuussa 2011 päättyi yli 100 vuotias tarina kun Myllykosken paperitehtaalla ajettiin viimeinen paperirulla. Tehtaan toiminnot itselleen ostanut UPM päätti sulkea tehtaan kannattamattomana. Rakkaan kotikylän ylle lankesi varjo, jonka häivyttämiseksi ei tuntunut olevan mitään keinoja. Tehtaan loppuminen vei tukijalan myös muilta yrittäjiltä tehtaan porttien ulkopuolella. Ostovoima heikentyi kun työpaikan menettäminen veti maton niin monen jalkojen alta. Mylsän valtasivat tyhjät liikehuoneistot. Moukarin isku oli sanoinkuvaamattoman luja.
Myllykosken lippulaivaksi jäi enää MyPa. Pienen tehdaspaikkakunnan jalkapalloylpeys, joka Asterixin gallialaiskylän tapaan taisteli aina isompiaan vastaan ja vieläpä menestyksekkäästi. Päätettiin vielä yrittää taistella ilman tehtaan tukea. Suurimman sponsorin häipyminen kartalta moukaroi kuitenkin Myllykosken jalkapalloylpeyttä yhtälailla kuin tavallisia kadun tallaajia. Eväät oli lopulta syöty ja rahat kassasta loppuneet kauden 2014 jälkeen. Tammikuussa 2015 Myllykoskelta loppui käytännössä kaikki kun MyPalta evättiin liigalisenssi ja lopulta kunniakas taival korkeimmalla sarjatasolla päättyi konkurssiin.
Kylmä viima pyyhki Mylsän katuja ja varjot lisääntyivät entisestään pienen taajaman yllä. Kylällä oli aavemaisen hiljaista ja oikeastaan mitään ei tapahtunut. Sisukkaat myllykoskelaiset oli lyöty polvilleen. Kannattaako tänne ihan oikeasti enää jäädä? Ilman tehtaan ääniä ja paikallista jalkapallojoukkuetta ei ollut helppoa elää.
Kymijoessa on vettä virrannut tehtaan loppumisen jälkeen. Ne virrat ovat tuoneet tähän mennessä vain tyhjiä lupauksia paperikoneiden muuttamisesta kartonkikoneiksi ja bioetanolitehtaan perustamisesta. Eivätkä ne tyhjät lupaukset luonnollisesti luo suurta uskoa tulevaisuuteen.
Mutta ehkäpä ne kaikkein vaikeimmat hetket osoittivat kuitenkin sen, miksi tästä pienestä kylästä on tullut niin äärimmäisen rakas. Kyllä meidät polvilleen voidaan laittaa, mutta se ei ole pystynyt tappamaan mylsäläisten sisällä asuvaa yhteisöllisyyttä.
Kotiseuturakkaus toi Juha Jokimiehen pelastamaan mylsäläisille niin arvokkaat rakennukset Seukun, Tehtaankerhon ja MyPa-talon. MyPa herätettiin tuhkista 2017 naapuriseura Inkeroisten Purhan suosiollisella avulla ja yhteistyöllä. Tarja Tornaeus toi mukanaan Reunan kirjakaupan, Kymi Librin ja Kymi Kantrin. Seukun parvekkeelta on soitettu pahimpaan korona-aikaan joka perjantaina Daruden Sandstormia ja itsenäisyyspäivänä Finlandiaa ja Veteraanin iltahuutoa. Kaikki osoituksena siitä, että vaikka Mylsältä joskus lähtisikin, niin mylsäläisyys pysyy aina sydämessä.
Kymijoen virrat ovat vihdoin tuoneet myös myönteisiä uutisia kun islantilaisyhtiö Atnorth ilmoitti ostaneensa tontin Ummeljoen puolelta datakeskustaan varten. Luvassa on siis vihdoinkin kaikkien tyhjien lupausten jälkeen jotakin konkreettista ja mikä parasta työpaikkoja näille seuduille. Eihän datakeskuksesta tehtaan kaltaista työllistäjää tule, mutta on siis sittenkin taho joka haluaa vielä uskoa tämän alueen vetovoimaan.
Atnorthin järjestämä tiedotustilaisuus Seuratalolla keräsi valtavan yleisöryntäyksen. Paikalla ollut Ylen toimittaja ihmetteli tapahtuman suosiota ja pääosin varsin positiivista suhtautumista vireillä olevaan hankkeeseen kun samanlaisia tilaisuuksia kiertäneenä porukkaan mahtuu kuulemma enemmän skeptisyyttä. Mutta kun tällä seutukunnalla on yli kymmenen vuotta katseltu tyhjillään olevaa tehdasta, niitä ihmisiä tuskin on kovinkaan montaa, jotka haluavat olla laittamassa kapuloita rattaisiin.
Voisiko siis vihdoinkin olla niin, että pahimmat varjot väistyvät vihdoinkin? Voisiko sittenkin olla niin, että auringon valo voittaa ja Kymijoen virrat ovat leppeämmät? Vieläkö kerran me mylsäläiset noustaan jaloilleen?