Kummalliset väsymysoireet painoivat alkukesästä. Olin ihmeissäni kun työasiat oli hyvällä mallilla eikä muutenkaan elämässä pitänyt olla valittamista. Koetin selittää väsymystä itselleni lapsesta asti keväisin vaivanneilla allergiaoireilla, sillä ne olivat ennenkin väsyttäneet. Kunhan tästä kesälomalle selviää, niin akut saisi varmasti ladattua.
Heinäkuussa vietetty kesäloma helpotti oireita, mutta viikko töihin paluun jälkeen oireet palasivat ja rankempina mitä ne olivat koskaan olleet. Tuntui kuin lomaa ei olisi ollutkaan. Huoli alkoi kasvaa kun ymmärsin, että yöunilla ei ollut enää palauttavaa vaikutusta ja jatkuva väsymys painoi harteilla. Tuntui siltä kuin joku olisi istunut omilla harteillani päivästä toiseen ja yrittänyt painaa polvilleen. Olo oli todella raskas ja työpäivistä tuli yhtä selviytymistaistelua.
Ammattiautoilijana väsymys on todella huono kaveri. Itse ajosuorituksiin, sillä ei luojan kiitos ollut vielä vaikutusta. Kyytien väliset odottelut ja tauot olivat kuitenkin tarpeeksi karua kertomaa. Taukoviihde on hyvinkin usein puhelimen selailua ja monesti havahduin kun puhelin kolahti auton lattialle. Kaikki ei tosiaan ollut kunnossa, sillä eihän moinen torkahtelu ollut millään tasolla normaalia. Töistä kotiin palatessa olo oli niin väsynyt, että sohvannurkka tuli hyvinkin tutuksi ja television katselut päättyi jokaisella kerralla samaan lopputulokseen, nukahtamiseen.
Sain jo loppukesästä suosituksen mennä unitutkimukseen. Jääräpäisyys piti kuitenkin otteessaan aina lokakuun loppupuolelle asti kun jatkuva "sumussa kulkeminen" alkoi rassaamaan tosissaan ajatusmaailmaa. Väsymyksen syitä oli pakko alkaa selvittämään.
Unitutkimus toi lopulta selkeän diagnoosin. Kyseessä oli uniapnea. Tulokset olivat alkuun luonnollisesti järkytys, sillä puhuttiin erittäin vaikeasta uniapneasta. Hengityskatkoksia tunnin aikana oli hirveä määrä, 91. Protokollan mukaan se tiesi ammattiautoilijalle väistämätöntä sairaslomalle jääntiä ennenkuin hoito päästäisiin aloittamaan.
Mieli kapinoi sairaslomaa vastaan, mutta lopulta pakolliselle huilille jääminen oli hyvä muistutus omasta kuolevaisuudestaan ja että joskus elämässä jarrupoljinta on vaan painettava. Minulla on tällä hetkellä hyvä työpaikka, mutta pysähtyminen järjesteli ajatusmaailmaa uudelleen. Vaikka työ on tärkeä osa elämää ei se voi kuitenkaan ajaa terveyden edelle. Muutamat päivät ennen hoidon aloitusta osoittivat, ettei mies ollut lainkaan kunnossa. Väsymys aiheutti kovia romahduksia. Tuntuu kauhealta edes ajatella, mitä sitten jos sairaus olisikin alkanut vaikuttamaan ajosuorituksiin. Onneksi hoidon piiriin pääsy kävi lopulta nopeasti.
Tätä kirjoitellessa uniapnean hoidossa käytettävä CPAP-laite on ollut käytössäni 2,5 viikkoa. Maskin käyttöön tottuminen hirvitti ja myös ärsytti, mutta sopeutuminen hoitoon on ollut yllättävän kivuton prosessi. Lisäksi diagnoosin jakaminen avoimesti sosiaaliseen mediaan tuotti mukavan määrän vertaistukea, joka auttoi hurjasti hoidon aloitukseen valmistautuessa.
Järkytyksestä helpotukseen, sellaiseksi tätä tietä voinee kutsua. Tietämättömyys oudoista oireista oli kaikkein pahinta. CPAP-hoito alkoi tehota nopeasti ja nyt olotilan päivä päivältä kohentuessa helpotus ja kiitollisuus ovat nousseet johtoasemaan. Suuresti kiitollinen täytyy olla myös mahtavasta vertaistuesta.
Diagnoosit uniapneasta ovat viime vuosina yleistyneet ja nyt omasta kokemuksesta voin sanoa, että kyse on erittäin vakavasti otettavasta sairaudesta joka pahimmillaan lisää aivoinfarktin tai sydänsairauksien riskiä. Itselleen selittämättömät väsymysoireet kannattaa ehdottomasti tutkia.
Hoitoon sopeutuminen on tottakai yksilöllistä, mutta vaikka se tuntuisi haasteelliselta, uskallan luvata, että lopussa kiitos seisoo. Vertaistukea kyllä löytyy kun asioista uskaltaa puhua.
Annan ainakin oman lupaukseni vertaistuen antamisesta, mikäli sitä jonain päivänä joku sattuisi kysymään.