Yön himmentynyt valopilkku

Julkaistu 2. elokuuta 2024 klo 18.05

Vuosi 2006. Suoritin taksinkuljettajan ammattiajoluvan kun halusin koulunkäynnin sijaan tehdä töitä. Kiitos isän, joka oli oman päätyönsä ohella ajanut taksia pääsin tutustumaan alan saloihin ja loppu olikin sitten omasta aktiivisuudesta kiinni. "Eioota" ei voinut isännille myydä kuin siinä tapauksessa, että joku muu oli jo varannut sinut töihin. Taksialalla elettiin viimeisiä hyviä vuosia.

Asiakaspalvelun merkitys oli aloittaessani taksinkuljettajan uraa valtavan suuri. Olin itse siitä onnellisessa asemassa, että ympärillä oli monta hyvää esimerkkiä joista pystyi ottamaan oppia. Jokainen yrittäjä keräsi omalla ammattitaidollaan ja palveluasenteellaan oman asiakaskuntansa, joiden oli helppo soittaa tutulle yrittäjälle tietäen, että saavat tarvitsemansa palvelun. Kuljettajana sitä pyrki tekemään työnsä niin hyvin, että asiakkaat soittivat yrittäjälle myös jatkossa riippumatta siitä kuka ratin ja penkin välissä istui.

Viikonloppuisin kannatti monesti jättää omat iltarientonsa väliin ja lähteä töihin. Myllykosken ja Inkeroisten kokoisissa kylissä, joissa itse pääosin rattia pyörittelin, riitti vilskettä kun paperiteollisuus nyt oli vielä jotenkin voimissaan. Sittemmin paperiteollisuuden alamäki heijastui ensimmäisenä arki-iltoihin, jotka Myllykosken tehtaan sulkemisen jälkeen hiljenivät molemmissa kylissä jokseenkin kannattamattomiksi.

Seuraava isku tuli vuonna 2015 kun KELA:n sähköinen suorakorvausjärjestelmä otettiin käyttöön. Tämä tarkoitti sitä, että vuosikymmeniä maaseudulla operoineiden taksien oli hakeuduttava lähimpien suurempien taajamien tolpille taatakseen edes jonkinlaisen toimeentulon. Monen yrittäjän vuosien työ valui kankkulan kaivoon kun asiakkaat eivät enää voineet soittaa tutulle yrittäjälle, mikäli ei omannut KELA:n myöntämää vakiotaksioikeutta. Vallankahva sysättiin yhä enemmän kyydinvälitys keskuksien käsiin. Moni yrittäjistä totesikin, ettei taksialalle yrittäjyydestä ollut jäänyt enää mitään muuta kuin yrittämisen riskit.

Eivätkä KELA-kyydit jääneet suinkaan ainoaksi kohteeksi, sillä asiakkaiden oikeudet tilata tuttu kyyti vietiin ajan saatossa myös kaupungin myöntämistä vammaispalvelukyydeistä, jotka ovat pääasiallisesti tarkoitettu asiakkaiden virkitysmatkoihin. Vallankahva oli lopullisesti annettu välityskeskuksille, joiden säännöistä ja kohtelusta voidaankin olla sitten montaa mieltä.

Moni asiakas heitti hanskat tiskiin. Kyytejä soitettiin jatkossa naapurilta, jolle oli helpompi heittää kymppi kauppa -tai terveysasemareissusta, kuin lähteä täysin tuntemattoman taksinkuljettajan kyytiin.

1.7.2018 on jäänyt historiaan kun helvetti pääsi taksialalla lopullisesti irti. Jos joku juuri tuona aikana pystyi pääsemään irti taksialasta eläköitymisen tai jonkun muun syyn myötä, voi taputtaa itseään onnellisesti olalle. Liikenneministeri Anne Bernerin läpi jyräämä uusi taksilaki räjäytti alalla pommin, jonka jälkiä tuskin ikinä pystytään enää korjaamaan.

Yrittäjäkurssia ei enää vaadittu vaan kuka tahansa sai hakea liikennelupaa itselleen. Se oli ensimmäinen sysäys lieveilmiöille, joista suuremmat kaupungit maamme pääkaupunki etunenässä maksavat nyt kovaa hintaa. Vanhan taksijärjestelmän aikana käsirysyistä taksitolpalla ei tarvinnut juuri uutisoida. Nyt syvän myötähäpeän siivittämänä saa lehdistä lukea kuinka taksinkuljettaja on piessyt toista lumiharjalla tai milloin mitäkin. Tätäkö oikeasti haluttiin?

Asemapaikoista ja 24/7 päivystyksestä luovuttiin. Se tarkoitti sitä, että juuri Myllykosken ja Inkeroisten kokoisissa taajamissa taksin saaminen ilta -ja yöaikaan alkoi olla vaikeaa, hyvin useasti jopa mahdotonta. Autot Kouvolan keskustasta eivät mielellään muutamien kilometrin siirtoja syrjäseuduille lähde ajamaan, sillä kyydin hyödyt menevät tyhjänä ajettuihin kilometreihin.

Varsinkin arkiyöt saivat yrittäjät pitämään autonsa tallissa. En itse ole koskaan ollut yrittäjä, mutta näin kuljettajankaan näkökulmasta arkiyöt eivät juuri houkutelleet, etenkin kun palkka on riippuvainen kyytien määrästä.

Vuositolkulla luotettavana pidetty taksijärjestelmä romutettiin lähes sormia napsauttamalla. Hinnat nousivat pilviin. Harmaa talous ja epärehelliset kuljettajat ovat saaneet asiakkaat kaikkoamaan. Erinäiset kyytien kilpailutukset saavat jatkuvasti niin yrittäjät kuin kuljettajatkin seisomaan varpaillaan, kun varmuutta huomispäivästä ei oikein tahdo olla.

Taksin kyydissä istuminen ei ollut halpaa huvia vanhan järjestelmän aikana, mutta ei se ole sitä nytkään. Vanhan taksijärjestelmän aikana hinnoista valittajat jättivät hyvin usein huomioimatta, että jokaisesta ajetusta kyydistä yrittäjälle kulut juoksevat halusi sitä tai ei. Auton tuottamien kulujen lisäksi mahdollinen kuljettajan palkka söi yrittäjälle jäävää osaa entisestään. Yksikään rehellinen yrittäjä tai kuljettaja ei seuraavaan työaamuunsa huvikseen herää. Se vaan tuntuu Arkadianmäellä istuvilta päättäjiltä unohtuneen, että joku näilläkin töillä yrittää tienata elantonsa. Tuohon kyseiseen taloon osuu varsin sopivasti jo edesmenneen mummini käyttämä sanonta; "Toisen perseellä on tulessa hyvä istua."

Päättäjien "korjaussarjat" pakollisista hintatarroista yrittäjäkurssin pakolliseksi palauttamiseen ovat olleet verrattavissa lähinnä siihen kuin olisi laastarin laittanut puhdistamattoman haavan päälle. On varmaan totta, että vanha taksijärjestelmä vaati uudistamista, mutta Bernerin taksilain myötä päätettiin ajaa kerralla niin syvälle suohon ettei paluuta taida koskaan olla edes puoliväliin.

"Bisnekset ei millään luista, kukaan Laitista ei muista, aika entinen ei koskaan enää palaa". Osan Junnu Vainion kappaleesta Vanha salakuljettaja Laitinen voisi myös yhdistää taksialaan. Itsellenikin taksialalle ryhtyminen piti olla vain välivaihe, mutta tuota välivaihetta on nyt kestänyt 18 vuotta. Mikään kultakaivos taksiautoilu ei ole monen kuvitelmista huolimatta koskaan ollut, mutta jotenkin tällä on toimeen kuitenkin tullut.

"Aika entinen ei koskaan enää palaa, vanhan täytyy varmaan kohta vaihtaa alaa." Niin, onhan sekin mielessä käynyt, mutta kun uutisista lukee jatkuvien YT-neuvotteluiden seurauksena yrityksien vähennystarpeita, kuuluukin seuraava kysymys: Mikä olisi se ala johon kannattaisi opiskella?

Jos joku nuoremman polven edustaja pohtii kannattaisiko hankkia taksinkuljettajan ajolupa, kehottaisin miettimään vielä toisen ja kolmannenkin kerran. Työn arvokkuus on vain kaukainen muisto ja Tuomari Nurmionkin kappaleesta se yön ainoa valopilkku on jos nyt ei kokonaan sammunut, niin himmennyt ainakin.